Neljännellä luentokerralla käsiteltiin oppimisympäristöjä verkossa. Aihe on kiinnostava, erittäin ajankohtainen ja meitä kaikkia läheisesti koskettava. Tavoitteenamme on hieman pohtia verkossa olevien oppimisympäristöjen ja verkko-opiskelun merkityksiä sekä myös sitä, miten niitä hyödynnetään eri konteksteissa. Avaamme tekstissämme jonkin verran myös verkko-opiskelua ja verkko-oppimisympäristöjä koskevaa asenneilmastoa.
Oppimisympäristöistä verkossa
Oppimisympäristöistä on käyty 90-luvun loppupuolelta asti vilkasta keskustelua ja kirjoittelua. Oppimisympäristöt ovat laajentuneet internettiin ja verkko-opinnot eli opiskelu esimerkiksi Moodle-alustalla ovat tätä päivää. Verkko-oppimisympäristöihin liittyvä tutkimus on vilkasta aikuis- ja korkeakoulutuksiin liittyvistä pedagogisista aiheista. Suomessa on tehty runsaasti väitöskirjatutkimuksia verkko-oppimisympäristöistä. Uusia käsitteitä ja termejä syntyy ja otetaan käyttöön jatkuvalla syötöllä, joten ammattilaisten ja lasten ja nuorten huoltajien pitää olla aktiivisia ja aikaansa seuraavia.
Ensimmäisessä blogipostauksessamme käsittelimme formaalin ja informaalin oppimisen käsitteitä. Kertauksena: formaali oppiminen tarkoittaa tiiviisti ilmaistuna koulussa, luokkahuoneessa tapahtuvaa “virallista”, opettajajohtoista ja opetussuunnitelmaan pohjautuvaa oppimista. Informaali oppiminen on puolestaan kaikkea sitä oppimista, mikä tapahtuu koulun ulkopuolella, arjessa ja esimerkiksi harrastuksissa. Avoimen oppimisympäristön idea, yhteiskunnan entistä vahvempi läsnäolo ja virtuaalisten ympäristöjen nopeatahtinen kehittyminen tuo formaalin ja informaalin oppimisen käsitteitä lähemmäs toisiaan ja hämärtää niiden välistä rajaa (Kuuskorpi 2012, 63).
Tiedämme kaikki, että perinteisenä oppimistilana käytetään luokkahuonetta tai luentosalia, kun taas joustava ja avoin oppimistila löytyy läheltä ihmisen arkipäivää. Esimerkiksi varhaiskasvatuksessa, koulumaailmassa ja ehkäpä aikuiskoulutuksessakin oppimisympäristö voidaan löytää luonnosta, lähipuistosta hyödyntäen opetusteknologiaa. Verkko-opetuksessa on mahdollista toteuttaa yhteisöllistä oppimista, jossa oppijat rakentavat tietoa yhdessä eikä opettajan rooli ole yksinomaan tiedonjakaja ja tieto ei ole oppijoille sellaisenaan annettua (Korhonen 2014, 9). Verkko-oppimisen ja teknologian mahdollistama yhdessä tekeminen ja sen kautta uuden oppiminen voisi mahdollistaa varhaiskasvatuksessa päiväkodin ryhmien väliset oppimisprosessit. Mitä nuoremmista lapsista on kyse, sitä suuremmaksi nousee toki aikuisen antaman ohjauksen asema eikä virtuaalisen tilan ajan ja paikan joustavuus tule koulumaailman tai aikuiskoulutuksen tavoin mahdolliseksi. Kuitenkin nykyään jo lapsilla on hyvät taidot teknologian käytössä, ja oikein toteutetussa ja hyvin suunnitellussa verkko-opetuksessa on potentiaalia jo varhaiskasvatuksesta lähtien.
Tilalla on vaikutusta ihmisen käyttäytymiseen. Tila voi rohkaista ihmisiä vuorovaikutukseen, mutta esimerkiksi metsä rauhoittaa ja saa ihmiset toimimaan yhdessä myös ilman sanoja. Virtuaalinen ympäristö voidaan nähdä myös eräänlaisena tilana, jossa on mahdollisuus monenlaiseen ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Vuorovaikutus on kuitenkin luonnollisesti erilaista kuin kasvokkaisessa kohtaamisessa. Virtuaalinen kommunikointi voi olla toisille ihmisille luonnollisempi tapa tuoda omia ajatuksiaan esiin, mutta toisia tällaiset “kasvottomat” keskustelualustat eivät innosta.
Teknologian käyttö opetuksessa ja asenneilmasto
Korhosen (2014) artikkelista selviää, että tietoteknologian pedagoginen ja perusteltu käyttäminen ja hyödyntäminen opetuksessa on uutta ja kokemusta on vähän. Osalle opettajista se on luonnollista ja arkipäiväistä. (Murto ym. 2007; Korhonen 2012). Opiskelijoiden perinteisen ohjauksen ja opetuksen rinnalla esimerkiksi materiaalia on saatavilla verkon välityksellä. Hyvä niin, asiassa mennään kuitenkin eteenpäin. Maailmalla tehdyt Survey- tutkimukset todistavat, että samanlaisessa tilanteessa ollaan muuallakin, ei vain Suomessa. (esim. Roberts 2003; Murto ym. 2007; Mahdizadeh ym. 2008; Keller ym. 2009). Tietysti voidaan ihmetellä ja keskustella perinteisen oppimisympäristömallin hallitsevuudesta opettajan roolissa ja toiminnassa verkko-oppimisympäristöissä. Voi ajatella, että opettajilla on suuret paineet verkko-opetuksen, uusien oppimisympäristöjen kehittämisessä ja kehittymisessä. Varmasti on niin, että löytyy opiskelijoita, jotka ovat tiedollisesti ja taidollisesti edellä opettajia tietotekniikassa. Haastetta onkin saada vuorovaikutus ja tiedon jakaminen toimimaan kaikkien osapuolien välillä. (Korhonen 2014.)
Omat haasteensa kehitykselle tuovat kielteiset asenteet teknologian käyttöä kohtaan. Kielteisiä näkökantoja teknologian käyttöön ja virtuaaliympäristöihin löytyy niin opettajien kuin oppilaidenkin puolelta. Olisikin tärkeää yhteisesti keskustella teknologian uhkista ja mahdollisuuksista opetuksessa ja oppimisessa sekä luoda tätä kautta yhteinen “kultainen keskitie” teknologian ja virtuaalitilojen hyödyntämiseen opetuksessa. On tärkeää, että niin opettajien kuin oppilaidenkin mielipiteitä ja näkemyksiä kuunnellaan, jotta voidaan luoda sellaisia käytäntöjä, jotka palvelevat mahdollisimman monia ja mahdollisimman hyvin. Onko opettajien tehtävä vain sopeutua kehitykseen? Miten opettajat saataisiin osallistettua paremmin mukaan omaan kehittämistoimintaansa?
Opettajien negatiiviset asenteet teknologiaa kohtaan voivat lähteä hyvin syvältä heidän ajatusmaailmastaan ja tottumuksistaan. Opettajankoulutuksessa opiskelijat rakentavat itselleen nykyisiä vaatimuksia vastaavat käsitykset opettajuudesta. Pidempään opettajana työskennelleet ovat saaneet aikanaan koulutuksen siitä näkökulmasta, että jokaisen oppilaan tulee oppia samat sisällöt ja opettaja johtaa tunnin kulkua. Mukautuminen uudenlaisiin oppimisympäristöihin ja pedagogisiin menetelmiin tarkoittaa monelle opettajalle uuden opettajaidentiteetin luomista, esimerkiksi verkko-opetuksen näkökulmasta. Joistakin muutokset opettajuudessa voivat tuntua jopa siltä, kuin opettajuutta ei tarvita enää vaan se katoaa, kun oppilaiden itsenäinen opiskelu ja heille asetettu vastuu oppimisen etenemisestä ovat vähentäneet opettajan näkyvää roolia (Korhonen 2014, 12). Muutoksen omaksuminen vaatii tietenkin opettajalta paljon aikaa ja vaivannäköä, sillä muutos ei tapahdu hetkessä eivätkä parhaat menetelmät teknologian hyödyntämiseen välttämättä löydy heti ensimmäisellä kerralla.
Lähteet:
Heikkinen, A. (toim.) 2014. Aikuisten kasvu ja aktivointi. Suomalaisen aikuiskasvatuksen kentät ja kerrostumat. Tampere: Tampere University Press, 215242
Korhonen, V. 2019, luentomateriaalista; Korhonen, V. 2014. Verkko-oppimisympäristöt ja niihin liittyvät pedagogiset haasteet aikuis- ja korkeakoulutuksen kentillä. Teoksessa Kallio, E. &
Kuuskorpi, M. 2012. Tulevaisuuden fyysinen oppimisympäristö: Käyttäjälähtöinen muunneltava ja joustava opetustila. Turun yliopisto.
Teidän blogitekstissänne todettiin, että haasteena teknologian käyttöä kohtaan on monesti kielteiset asenteet. Monet ajattelevat, että tietotekniikka ja erilaiset oppimisympäristöt verkossa eivät kuulu päiväkotien toimintaan. Teknologia nähdään kovana ja aikuisten maailmaan kuuluvana asiana. Yksi syy sille, ettei teknologian hyviä puolia nähdä, on varmaakin se, että laadukkaita käyttötapoja ja kohteita ei ole vielä tarpeeksi varhaiskasvatuksessa. Laadukkaan oppimisympäristön lisäksi tarvitaan turvallisuutta, varsinkin kun käyttäjinä ovat lapset. Avoimissa kanavissa on aina riskinsä epäsopivan materiaalin esiintymisestä tai että täysin ulkopuoliset henkilöt pystyvät esiintymään valeprofiilin turvin. Turvallisin jakelukanava olisikin suljettu verkko-oppimisympäristö, jonne ei ulkopuolisilla ole pääsyä ja sisällön valvonta on helpompaa.
VastaaPoistaHyviä pohdintoja! Olen itsekin miettinyt opettajien kielteisiä asenteita verkko-oppimisympäristöjen sekä ylipäätään digitaalisten laitteiden käytön suhteen. Monet kentällä olevat opettajat voivat olla, kuten totesittekin, kielteisiä näiden suhteen ja uskomukset voivat olla syvällä. Omassa lähipiirissäkin tuntuu, että erityisesti vanhemmat henkilöt hiukan jopa pelkäävät teknisiä laitteita ja verkkoympäristöjä, sillä se ei ole ollut arkipäivää heidän elämässään aiemmin. Kaikki uusi voi pelottaa, ja juuri opettajankoulutuksessa onkin mahdollisuus vaikuttaa näihin asenteisiin tulevaisuuden osalta. Nykypäivän tilanne ei ehkä muutu yhdessä yössä, mutta toisaalta erimerkiksi täydennyskoulutuksella siihen voitaisiin ehkä vaikuttaa.
VastaaPoistaOpettajaidentiteetin muuttuminen ja jatkuva muokkautuminen oli hyvin oivallettu näkökulma tuoda osaksi keskustelua. Niinhän se on, ettei opettaja ole koskaan ammatissaan täysin valmis, vaan hänen on siedettävä jatkuvaa keskeneräisyyttä. Teknologia on varmasti monelle yksi haastavimmista asioista osana omaa ammattia ja identiteettiä. Varsinkin, jos aihealue ei ole ennestään kovin tuttu. Eräänlainen asenneilmaston muuttaminen jostain vieraasta ja ahdistavasta kohti myönteisiä haasteita ja itsensä kehittämistä voisi tuoda monelle palkitsevia ja elämää sekä omaa ammattikuvaa avartavia kokemuksia. Toki kriittisyyttäkin tarvitaan ja asioiden eri puolia on hyvä miettiä. Teknologian tuominen osaksi oppimisympäristöä voi olla myös jotain pientä. Yksi pieni muutos tai lisäys kerrallaan. Kaikkea ei tarvitse muuttaa ja hallita kerralla.
VastaaPoistaMielenkiintoista pohdintaa! Olen samaa mieltä edellä olevien ja teidän kanssanne, teknologia todellakin haastaa monesti opettajia ja jakaa hyvin paljon mielipiteitä. Monesti onkin niin, että teknologian kanssa pysytään hyvinkin mukavuusalueella. Uusiin menetelmiin saatika laitteisiin tutustuminen on monesti hyvin aikaavievää ja vaatii opettelua - sekä aikaa. Vaikka minut luokitellaan syntymävuoteni puolesta "diginatiiviksi", koen silti teknologian hyödyntämisen välillä hyvinkin aikaavievänä ja vaativanakin prosessina. Kuten Johanna edellä mainitsi, yksi muutos kerrallaan! Olen havainnut teknologian käytön olevan oppilaistakin motivoivaa. Välillä oppilaat tietävät enemmän kuin me opettajat, mutta siinäpä meillä oiva tilanne oppia itsekin!
VastaaPoista