Digitaalisuus opetuksessa ja tulevaisuuden oppimisympäristöt

Viides ja viimeinen luentokerta oli edellisten luentojen tavoin mielenkiintoinen ja ajankohtaista asiaa koko aamupäivä. Jaakko Vuorion luento käsitteli digitaalisuutta ja tulevaisuuden koulua sekä tähän liittyen koodausta, Opekaa, Ropekaa jne. Käymme tässä tekstissä läpi tätä teemaa erityisesti varhaiskasvatuksen ammattilaisten näkökulmasta. 

Digitaalisuus ja tulevaisuuden koulu(tus) koskettaa meitä kaikkia ikään katsomatta. Aihe on keskeinen meille kaikille; yleensäkin kansalaisille, päättäjille, ammattilaisille, yrityksille, lasten ja nuorten vanhemmille. Erityisesti lasten ja nuorten vanhemmat elävät todennäköisesti ristiriitaisin ajatuksin digitaalisuuden keskellä.  

Varmasti me jokainen mietimme, pelaako lapsemme ja nuorisomme liikaa vai liian vähän esimerkiksi pelejä älylaitteilla. Vuorion (2018) tekstistä selviää, että oppimispeleillä on todettu olevan positiivinen vaikutus motivaatioon, tiedon omaksumiseen ja oppimisen sitoutumiseen. Kuitenkin on tärkeää, että digitaalisia opetusvälineitä käytetään harkiten. Oppijat ovat vaativia ja haluavat interaktiivisia ja monipuolisia sisältöjä opetukselta. On hyvä huomata, että digitaalisten teknologioiden hyödystä ei ole kiistatonta tutkimustulosta. (Vuorio 2018, 108-109.) 

Digitaalisuus opetuksessa –asenteet, osaaminen ja resurssit

Kuten kaikkeen opetukseen ja koulutukseen, myös sen digitaalisten sovellusten puoleen liittyy laatu. Bates (2015, 427) määrittelee laadun digitaaliseen aikaan liittyen ”opetusmetodeiksi, jotka menestyksekkäästi auttavat oppijoita kehittämään sellaiset tiedot ja taidot, joita he tulevat tarvitsemaan digitaalisella ajalla”. Tämän saavuttaminen voi äkkiseltään mietittynä tuntua helpolta ja yksinkertaiselta, mutta aivan yksinkertaista tai täysin vaivattomasti toteutettavaa se tuskin on tai tulee olemaan yhdellekään opettajalle, ainakaan jos he todella pyrkivät laadukkaaseen, elämässä pärjäämiseen tähtäävään opetukseen.  

Kuten pohdimme edellisessä blogitekstissä teknologiaan ja verkko-opetukseen liittyen, opettajien asenteilla ja tätä kautta motivaatiolla on merkitystä siihen, kuinka paljon he haluavat ja jaksavat käyttää aikaansa laadukkaan opetustuloksen varmistamiseksi uusia, esimerkiksi juuri digitaalisia menetelmiä, hyödyntäen. Mikäli menetelmää käytetään vain korkeamman tahon käskystä ja pakosta, siitä on todennäköisesti aidosti laadukas ja menestyksekäs oppiminen kaukana. Bateskin (2015, 428) tuo ilmi kuinka instituution sisäiset prosessit laadukkaiden ”ohjelmien” varmistamiseksi ovat erityisen tärkeitä. Näemme näiden sisäisten prosessien tarkoittavan työyhteisön jäsenien ”yhteiseen hiileen puhaltamista” eli työskentelyä yhdessä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Yhteisön tuki on tärkeää kaikessa isompaan muutokseen tähtäävässä työskentelyssä, ja erityisen tärkeää tilanteissa, joissa asetutaan vieraamman aiheen äärelle ja pyritään luomaan uudenlaista työskentely- ja oppimisympäristöä.  

Yhteistä näkemystä tarvitaan erityisesti, mikäli pyrittäisiin Batesin (2015, 431) määrittelemiin, digitaaliselle ajalle sopiviin laadun varmistamisen tapoihin: 

• - koulutetut asiantuntijat, jotka osaavat niin opetusmetodit kuin käyttää teknologiaa opetuksessa 
• - erittäin pätevä ja asiantunteva oppimisteknologian tukihenkilöstö  
• - tarpeelliset resurssit, kuten asiaankuuluvat opettaja/opetettava -suhdeluvut 
• - soveltuvat työskentelymetodit (kuten tiimityöskentely)  
  - systemaattinen arviointi johtaen jatkuvaan parantamiseen 

Bates käsittelee enemmän aikuisopetusta, mutta nähdäksemme näitä näkökulmia voidaan pohtia myös varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kannalta. Teknologian opetuskäytön taitojen osalta työyhteisön voidaan nähdä olevan isossa roolissa sen tarjotessa tähän tarvittavan koulutuksen mahdollisuuksia. Tukihenkilöstön osalta jouduttaisin todennäköisesti monen, ainakin varhaiskasvatuksen yksikön, osalta joustamaan pyytäen ulkopuolista apua tai ”henkilöstö” koostuisi yhdestä asiaan enemmän perehtyneestä henkilöstä. Tarpeelliset ja riittävät resurssit puolestaan ovat melkeinpä unelma tänä päivänä, erityisesti varhaiskasvatuksen henkilöstöjakoa koskevan asetuksen (Finlex 753/2018, 1§) tuomien muutosten myötä. Jo se voi tuoda haasteita, että saadaan vaaditun koulutuksen omaavat henkilöt ryhmään puhumattakaan siitä, että heillä olisi digitaalisuuden opetuksessa hyödyntämiseen vaadittavia taitoja. Työskentelymetodit ja arviointitavatkin voisivat päästä tarkempaan tarkasteluun jouduttaessa pohtimaan kuinka ne soveltuvat uusiin tuuliin yhteisössä ja opetuksessa. Voisi siis kestää hetken, ennen kuin digitaalisuus olisi laadukkaasti läsnä ja osa opetusta. 

Utopistisia pohdintoja varhaiskasvatuksen oppimisympäristöistä 

Ryhmätehtävässä kävimme vilkasta keskustelua tulevaisuuden utopistisesta oppimisympäristöstä. Tehtävä oli innostava ja keskustelimme aiheesta vilkkaasti. Mielestämme tällaista keskustelua tulisi käydä runsaasti myös varhaiskasvatuksen kentällä yhdessä lasten huoltajien kanssa. Keskityimme ideoimaan utopistista oppimisympäristöä nimenomaan varhaiskasvatuksen näkökulmasta. Ehkäpä helposti unohdetaan varhaiskasvatuksen kenttä oppimisympäristönä. Sehän on todella se perusta, jolle oppiminen luodaan. Tämän takia onkin tärkeää pohtia varhaiskasvatuksen nykyisiä ja tulevaisuuden oppimisympäristöjä. Tiedämme, että vieras- ja monikielisten lasten määrä kasvaa Suomessa. Keskeistä onkin suunnitella oppimisympäristöjä ja opetusteknologia esimerkiksi suomen kielen oppimisen kannalta sekä lapsen oman äidinkielen kannalta. Kielitaito on avain ystävyyteen, leikkeihin, oppimiseen ja osallisuuteen. 

Ryhmämme ideoi VR- eli virtual reality -lasit, joille olisi käyttöä esimerkiksi vieraisiin kulttuureihin sekä sademetsiin tutustumisessa. Ei tarvitse matkustaa, vaan saadaan kokemus virtuaalisen todellisuuden kautta. Näin huomioidaan kestävä kehitys ja ilmaston muutoksen haasteet. Lapsen sademetsäkokemuksesta oltaisiin suoraan VR-lasien kautta yhteydessä huoltajiin, joten hekin saisivat raportin. Ideoimme myös ”nukkarikapselit”, joissa lapsi voisi päivälevon aikaan valita musiikkia, vieraskielisen sadun, hieronnan tms. ja saisi oman rauhan; rentolan. Rentola -nimeä käytetään varhaiskasvatuksessa päivälepopaikasta. Se on uudehko termi. Mielestämme se on positiivinen ja houkuttelevampi termi kuin nukkari. Näiden kapselien avulla jokainen lapsi löytäisi oman tapansa rentoutua ja rentoutuminen vapauttaa energiaa oppimiselle. 

Mielestämme Muuttuvat oppimisympäristöt ja siihen liittyvä digitaalisuus oli ja on kaikille kasvatuksen, opetuksen ammattilaiselle soveltuva ja avartava opintojakso. Tämä on myös lasten ja nuorten vanhemmille suositeltavaa tietoa sisältävä aihe. Kuten tämän tekstin alussa pohdimme, varmasti monissa perheissä pohditaan tänä päivänä sitä, kuinka paljon on järkevää käyttää älylaitteita. Aiheeseen löytyy runsaasti erilaisia näkökulmia. Tutkimukset eivät ole yleistettävissä suuntaan tai toiseen. Tulevaisuutta ja siihen liittyviä oppimisympäristöjä suunnitellaan koko ajan ympäri maailmaa. Millaisissa oppimisympäristöissä opitaan ja opiskellaan, on varmasti viimeistään vuonna 2040 hyvin toisenlaista kuin nyt.  

Digitaalisuus, koodaus, monilukutaito jne. ovat mielestämme tulevaisuuden kansalaistaitoja, joita tulee voida kehittää unohtamatta inhimillistä vuorovaikutusta ihmisten välillä. Digitaalisuus on tullut jäädäkseen ja se kehittyy koko ajan.  

LÄHTEET 

Bates, A. W. 2015. Teaching in a Digital Age. Guidelines for designing teaching and learning. Vancouver BC: Tony Bates Associates LTD. https://opentextbc.ca/teachinginadigitalage/. Luettu 16.2.2019. 

Finlex 753/2018. Valtioneuvoston asetus varhaiskasvatuksesta. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20180753. Luettu 1.3.2019. 

Vuorio, J. 2018. Opetus- ja kasvatusalalle suunnattujen interaktiivisten medioiden käyttäjäkokemus ja erityispiirteet. Informaatiotutkimuksen päivät 2018. https://journal.fi/inf/article/view/76100/37460. Luettu 3.2.2019.