Avoimet oppimisympäristöt varhaiskasvatuksen kentällä

Kurssi alkaa tulla päätökseensä ja nyt onkin ollut viimeistään aika palauttaa kurssilla tehdyt oppimistehtävät eli näitä aiemmin julkaisemiamme blogipostauksia mukaileva oppimispäiväkirja sekä essee, jonka tarkoituksena oli syventää jotakin kurssin luennoilla käsitellyistä teemoista. Ryhmämme päätyi kirjoittamaan esseen aiheesta Avoimet oppimisympäristöt varhaiskasvatuksen kentällä. Tässä toistaiseksi viimeisessä blogimme postauksessa tuomme esille hieman joitakin näkökulmia esseestämme ja pyrimme myös tiivistämään tekstimme keskeisen sisällön. 

”Varhaiskasvatuksessa oppimisympäristön on oltava kehittävä, oppimista edistävä sekä terveellinen ja turvallinen lapsen ikä ja kehitys huomioon ottaen”  (Opetushallitus 2018, 16).

Mielenkiintomme kohdistuu avoimeen oppimisympäristöön ja sen olemukseen varhaiskasvatuksessa. Avoimelle oppimisympäristölle tyypillistä ovat oppilaskeskeisyys, oppimisen näkeminen prosessina ja yhteistoiminnallisuuteen perustuva oppiminen. Avoimessa oppimisympäristössä tarkoituksena olisi, että motivaatio oppimiseen lähtee oppijasta itsestään. (Manninen 2013, 31-33.) 

Sellaisenaan kaikkia avoimeen oppimisympäristöön sisältyviä ajatuksia ei voida siirtää varhaiskasvatukseen, sillä täysin avoimeen oppimisympäristöön liitetään myös joustavuus ja itseopiskelu, jossa opiskelija voi opiskella omaan tahtiin ja sen luonne voi olla hyvin omaehtoista myös tilan suhteen (Manninen 2013, 31). Oppimisympäristöjä suunniteltaessa huomioon on otettava etenkin lasten ikä ja kehitystaso. Varhaiskasvatuksessa pystytään tämän avoimen oppimisympäristöajattelun avulla rakentamaan tulevaisuuden kannalta tärkeää pohjaa itseopiskeluun, vuorovaikutukseen, itsearviointiin sekä ongelmanratkaisuun ja prosessinomaiseen työskentelyyn. 

Vasussa (Opetushallitus 2018) oppimisympäristöillä tarkoitetaan tiloja, paikkoja, yhteisöjä, käytäntöjä, välineitä ja tarvikkeita, jotka tukevat lasten kehitystä, oppimista ja vuorovaikutusta. Oppimisympäristön käsite sisältää varhaiskasvatuksessa muun muassa fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen ulottuvuuden. Varhaiskasvatuksen oppimisympäristöjä suunnitellaan ja rakennetaan yhdessä lasten kanssa. Oppimisympäristöjen tulee olla sellaisia, että ne tukevat lasten luontaista uteliaisuutta ja halua oppimiseen. Oppimisympäristöjen tehtävänä on myös vahvistaa lasten yhdenvertaisuutta ja sukupuolten välistä tasa-arvoa. (Opetushallitus 2018, 32-33.) 

Pidämme tärkeänä sitä, että oppimisympäristöissä toteutetaan tilojen käytön monipuolisuutta sekä kestävää kehitystä. Oppimisympäristön ominaisuuksissa erittäin tärkeää on myös sen muunneltavuus. Tällaista muunneltavuuteen sopivien huonekalujen tarjonta on kokemuksemme mukaan hyvää tällä hetkellä. Esim. pöydät, jotka saa taitettua seinälle sivuun, mahdollistaa tilan monipuolisen käytön. Oppimisympäristöä tulee pystyä muokkaamaan ja muuntelemaan helposti, esimerkiksi lasten kiinnostuksen kohteiden mukaan. Tämä vaatii myös henkilökunnalta sitoutumista ja pedagogista ymmärrystä lasten mielenkiintojen huomioimisesta sekä lasten osallistamisesta suunnitteluun. 

Nähdäksemme oppimisympäristönä avoin oppimisympäristö tukee Vasussa (Opetushallitus 2018) kuvattua käsitystä lapsesta oppijana. Oppimiskäsityksessä lapset ovat aktiivisia toimijoita, ja oppimisessa yhteisöön kuuluminen sekä vuorovaikutussuhteet ovat tärkeitä. Oppimista tapahtuu koko lapsen lähiympäristön ja siinä olevien ihmisten kanssa käydyissä erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Lapsi on luonnostaan utelias ja hänellä on halu oppia uutta, kerrata ja toistaa asioita. Lapsen oppiminen onkin kaikkiallista ja kokonaisvaltaista, sillä siinä yhdistyvät tiedot, taidot, toiminta, tunteet, keholliset kokemukset, kieli sekä ajattelu. (Opetushallitus 2018, 21-22.) Toimijuus ilmenee lapsessa kykynä esittää mielipiteitä, ideoijana ja tunteena siitä, että he voivat vaikuttaa omaan oppimisympäristöönsä sekä omaan oppimiseensa (Kronqvist & Kumpulainen 2011, 43). 

Kannustamme pohtimaan niitä mahdollisuuksia, joita erilaiset oppimisympäristöt tarjoavat niin varhaiskasvatuksen kentällä kuin koulumaailmassakin. Mahdollisuuksia on lukemattomia ja taivaskaan ei ole enää rajana ideoiden toteuttamiselle. :)

Lähteet: 

Kronqvist, E-L. & Kumpulainen, K. 2011. Lapsuuden oppimisympäristöt: eheä polku varhaiskasvatuksesta kouluun. Helsinki: WSOYpro 

Manninen, J. 2013. Oppimista tukevat ympäristöt: Johdatus oppimisympäristöajatteluun. Helsinki: Opetushallitus. 

Opetushallitus 2018. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. https://www.oph.fi/download/195244_Varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet19.12.2018.pdf, Luettu 14.3.2019.

Digitaalisuus opetuksessa ja tulevaisuuden oppimisympäristöt

Viides ja viimeinen luentokerta oli edellisten luentojen tavoin mielenkiintoinen ja ajankohtaista asiaa koko aamupäivä. Jaakko Vuorion luento käsitteli digitaalisuutta ja tulevaisuuden koulua sekä tähän liittyen koodausta, Opekaa, Ropekaa jne. Käymme tässä tekstissä läpi tätä teemaa erityisesti varhaiskasvatuksen ammattilaisten näkökulmasta. 

Digitaalisuus ja tulevaisuuden koulu(tus) koskettaa meitä kaikkia ikään katsomatta. Aihe on keskeinen meille kaikille; yleensäkin kansalaisille, päättäjille, ammattilaisille, yrityksille, lasten ja nuorten vanhemmille. Erityisesti lasten ja nuorten vanhemmat elävät todennäköisesti ristiriitaisin ajatuksin digitaalisuuden keskellä.  

Varmasti me jokainen mietimme, pelaako lapsemme ja nuorisomme liikaa vai liian vähän esimerkiksi pelejä älylaitteilla. Vuorion (2018) tekstistä selviää, että oppimispeleillä on todettu olevan positiivinen vaikutus motivaatioon, tiedon omaksumiseen ja oppimisen sitoutumiseen. Kuitenkin on tärkeää, että digitaalisia opetusvälineitä käytetään harkiten. Oppijat ovat vaativia ja haluavat interaktiivisia ja monipuolisia sisältöjä opetukselta. On hyvä huomata, että digitaalisten teknologioiden hyödystä ei ole kiistatonta tutkimustulosta. (Vuorio 2018, 108-109.) 

Digitaalisuus opetuksessa –asenteet, osaaminen ja resurssit

Kuten kaikkeen opetukseen ja koulutukseen, myös sen digitaalisten sovellusten puoleen liittyy laatu. Bates (2015, 427) määrittelee laadun digitaaliseen aikaan liittyen ”opetusmetodeiksi, jotka menestyksekkäästi auttavat oppijoita kehittämään sellaiset tiedot ja taidot, joita he tulevat tarvitsemaan digitaalisella ajalla”. Tämän saavuttaminen voi äkkiseltään mietittynä tuntua helpolta ja yksinkertaiselta, mutta aivan yksinkertaista tai täysin vaivattomasti toteutettavaa se tuskin on tai tulee olemaan yhdellekään opettajalle, ainakaan jos he todella pyrkivät laadukkaaseen, elämässä pärjäämiseen tähtäävään opetukseen.  

Kuten pohdimme edellisessä blogitekstissä teknologiaan ja verkko-opetukseen liittyen, opettajien asenteilla ja tätä kautta motivaatiolla on merkitystä siihen, kuinka paljon he haluavat ja jaksavat käyttää aikaansa laadukkaan opetustuloksen varmistamiseksi uusia, esimerkiksi juuri digitaalisia menetelmiä, hyödyntäen. Mikäli menetelmää käytetään vain korkeamman tahon käskystä ja pakosta, siitä on todennäköisesti aidosti laadukas ja menestyksekäs oppiminen kaukana. Bateskin (2015, 428) tuo ilmi kuinka instituution sisäiset prosessit laadukkaiden ”ohjelmien” varmistamiseksi ovat erityisen tärkeitä. Näemme näiden sisäisten prosessien tarkoittavan työyhteisön jäsenien ”yhteiseen hiileen puhaltamista” eli työskentelyä yhdessä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Yhteisön tuki on tärkeää kaikessa isompaan muutokseen tähtäävässä työskentelyssä, ja erityisen tärkeää tilanteissa, joissa asetutaan vieraamman aiheen äärelle ja pyritään luomaan uudenlaista työskentely- ja oppimisympäristöä.  

Yhteistä näkemystä tarvitaan erityisesti, mikäli pyrittäisiin Batesin (2015, 431) määrittelemiin, digitaaliselle ajalle sopiviin laadun varmistamisen tapoihin: 

• - koulutetut asiantuntijat, jotka osaavat niin opetusmetodit kuin käyttää teknologiaa opetuksessa 
• - erittäin pätevä ja asiantunteva oppimisteknologian tukihenkilöstö  
• - tarpeelliset resurssit, kuten asiaankuuluvat opettaja/opetettava -suhdeluvut 
• - soveltuvat työskentelymetodit (kuten tiimityöskentely)  
  - systemaattinen arviointi johtaen jatkuvaan parantamiseen 

Bates käsittelee enemmän aikuisopetusta, mutta nähdäksemme näitä näkökulmia voidaan pohtia myös varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kannalta. Teknologian opetuskäytön taitojen osalta työyhteisön voidaan nähdä olevan isossa roolissa sen tarjotessa tähän tarvittavan koulutuksen mahdollisuuksia. Tukihenkilöstön osalta jouduttaisin todennäköisesti monen, ainakin varhaiskasvatuksen yksikön, osalta joustamaan pyytäen ulkopuolista apua tai ”henkilöstö” koostuisi yhdestä asiaan enemmän perehtyneestä henkilöstä. Tarpeelliset ja riittävät resurssit puolestaan ovat melkeinpä unelma tänä päivänä, erityisesti varhaiskasvatuksen henkilöstöjakoa koskevan asetuksen (Finlex 753/2018, 1§) tuomien muutosten myötä. Jo se voi tuoda haasteita, että saadaan vaaditun koulutuksen omaavat henkilöt ryhmään puhumattakaan siitä, että heillä olisi digitaalisuuden opetuksessa hyödyntämiseen vaadittavia taitoja. Työskentelymetodit ja arviointitavatkin voisivat päästä tarkempaan tarkasteluun jouduttaessa pohtimaan kuinka ne soveltuvat uusiin tuuliin yhteisössä ja opetuksessa. Voisi siis kestää hetken, ennen kuin digitaalisuus olisi laadukkaasti läsnä ja osa opetusta. 

Utopistisia pohdintoja varhaiskasvatuksen oppimisympäristöistä 

Ryhmätehtävässä kävimme vilkasta keskustelua tulevaisuuden utopistisesta oppimisympäristöstä. Tehtävä oli innostava ja keskustelimme aiheesta vilkkaasti. Mielestämme tällaista keskustelua tulisi käydä runsaasti myös varhaiskasvatuksen kentällä yhdessä lasten huoltajien kanssa. Keskityimme ideoimaan utopistista oppimisympäristöä nimenomaan varhaiskasvatuksen näkökulmasta. Ehkäpä helposti unohdetaan varhaiskasvatuksen kenttä oppimisympäristönä. Sehän on todella se perusta, jolle oppiminen luodaan. Tämän takia onkin tärkeää pohtia varhaiskasvatuksen nykyisiä ja tulevaisuuden oppimisympäristöjä. Tiedämme, että vieras- ja monikielisten lasten määrä kasvaa Suomessa. Keskeistä onkin suunnitella oppimisympäristöjä ja opetusteknologia esimerkiksi suomen kielen oppimisen kannalta sekä lapsen oman äidinkielen kannalta. Kielitaito on avain ystävyyteen, leikkeihin, oppimiseen ja osallisuuteen. 

Ryhmämme ideoi VR- eli virtual reality -lasit, joille olisi käyttöä esimerkiksi vieraisiin kulttuureihin sekä sademetsiin tutustumisessa. Ei tarvitse matkustaa, vaan saadaan kokemus virtuaalisen todellisuuden kautta. Näin huomioidaan kestävä kehitys ja ilmaston muutoksen haasteet. Lapsen sademetsäkokemuksesta oltaisiin suoraan VR-lasien kautta yhteydessä huoltajiin, joten hekin saisivat raportin. Ideoimme myös ”nukkarikapselit”, joissa lapsi voisi päivälevon aikaan valita musiikkia, vieraskielisen sadun, hieronnan tms. ja saisi oman rauhan; rentolan. Rentola -nimeä käytetään varhaiskasvatuksessa päivälepopaikasta. Se on uudehko termi. Mielestämme se on positiivinen ja houkuttelevampi termi kuin nukkari. Näiden kapselien avulla jokainen lapsi löytäisi oman tapansa rentoutua ja rentoutuminen vapauttaa energiaa oppimiselle. 

Mielestämme Muuttuvat oppimisympäristöt ja siihen liittyvä digitaalisuus oli ja on kaikille kasvatuksen, opetuksen ammattilaiselle soveltuva ja avartava opintojakso. Tämä on myös lasten ja nuorten vanhemmille suositeltavaa tietoa sisältävä aihe. Kuten tämän tekstin alussa pohdimme, varmasti monissa perheissä pohditaan tänä päivänä sitä, kuinka paljon on järkevää käyttää älylaitteita. Aiheeseen löytyy runsaasti erilaisia näkökulmia. Tutkimukset eivät ole yleistettävissä suuntaan tai toiseen. Tulevaisuutta ja siihen liittyviä oppimisympäristöjä suunnitellaan koko ajan ympäri maailmaa. Millaisissa oppimisympäristöissä opitaan ja opiskellaan, on varmasti viimeistään vuonna 2040 hyvin toisenlaista kuin nyt.  

Digitaalisuus, koodaus, monilukutaito jne. ovat mielestämme tulevaisuuden kansalaistaitoja, joita tulee voida kehittää unohtamatta inhimillistä vuorovaikutusta ihmisten välillä. Digitaalisuus on tullut jäädäkseen ja se kehittyy koko ajan.  

LÄHTEET 

Bates, A. W. 2015. Teaching in a Digital Age. Guidelines for designing teaching and learning. Vancouver BC: Tony Bates Associates LTD. https://opentextbc.ca/teachinginadigitalage/. Luettu 16.2.2019. 

Finlex 753/2018. Valtioneuvoston asetus varhaiskasvatuksesta. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20180753. Luettu 1.3.2019. 

Vuorio, J. 2018. Opetus- ja kasvatusalalle suunnattujen interaktiivisten medioiden käyttäjäkokemus ja erityispiirteet. Informaatiotutkimuksen päivät 2018. https://journal.fi/inf/article/view/76100/37460. Luettu 3.2.2019.

Verkko-opetuksesta oppimisympäristöihin verkossa

Neljännellä luentokerralla käsiteltiin oppimisympäristöjä verkossa. Aihe on kiinnostava, erittäin ajankohtainen ja meitä kaikkia läheisesti koskettava. Tavoitteenamme on hieman pohtia verkossa olevien oppimisympäristöjen ja verkko-opiskelun merkityksiä sekä myös sitä, miten niitä hyödynnetään eri konteksteissa. Avaamme tekstissämme jonkin verran myös verkko-opiskelua ja verkko-oppimisympäristöjä koskevaa asenneilmastoa.

Oppimisympäristöistä verkossa

Oppimisympäristöistä on käyty 90-luvun loppupuolelta asti vilkasta keskustelua ja kirjoittelua. Oppimisympäristöt ovat laajentuneet internettiin ja verkko-opinnot eli opiskelu esimerkiksi Moodle-alustalla ovat tätä päivää. Verkko-oppimisympäristöihin liittyvä tutkimus on vilkasta aikuis- ja korkeakoulutuksiin liittyvistä pedagogisista aiheista. Suomessa on tehty runsaasti väitöskirjatutkimuksia verkko-oppimisympäristöistä. Uusia käsitteitä ja termejä syntyy ja otetaan käyttöön jatkuvalla syötöllä, joten ammattilaisten ja lasten ja nuorten huoltajien pitää olla aktiivisia ja aikaansa seuraavia. 

Ensimmäisessä blogipostauksessamme käsittelimme formaalin ja informaalin oppimisen käsitteitä. Kertauksena: formaali oppiminen tarkoittaa tiiviisti ilmaistuna koulussa, luokkahuoneessa tapahtuvaa “virallista”, opettajajohtoista ja opetussuunnitelmaan pohjautuvaa oppimista. Informaali oppiminen on puolestaan kaikkea sitä oppimista, mikä tapahtuu koulun ulkopuolella, arjessa ja esimerkiksi harrastuksissa. Avoimen oppimisympäristön idea, yhteiskunnan entistä vahvempi läsnäolo ja virtuaalisten ympäristöjen nopeatahtinen kehittyminen tuo formaalin ja informaalin oppimisen käsitteitä lähemmäs toisiaan ja hämärtää niiden välistä rajaa (Kuuskorpi 2012, 63). 

Tiedämme kaikki, että perinteisenä oppimistilana käytetään luokkahuonetta tai luentosalia, kun taas joustava ja avoin oppimistila löytyy läheltä ihmisen arkipäivää. Esimerkiksi varhaiskasvatuksessa, koulumaailmassa ja ehkäpä aikuiskoulutuksessakin oppimisympäristö voidaan löytää luonnosta, lähipuistosta hyödyntäen opetusteknologiaa. Verkko-opetuksessa on mahdollista toteuttaa yhteisöllistä oppimista, jossa oppijat rakentavat tietoa yhdessä eikä opettajan rooli ole yksinomaan tiedonjakaja ja tieto ei ole oppijoille sellaisenaan annettua (Korhonen 2014, 9). Verkko-oppimisen ja teknologian mahdollistama yhdessä tekeminen ja sen kautta uuden oppiminen voisi mahdollistaa varhaiskasvatuksessa päiväkodin ryhmien väliset oppimisprosessit. Mitä nuoremmista lapsista on kyse, sitä suuremmaksi nousee toki aikuisen antaman ohjauksen asema eikä virtuaalisen tilan ajan ja paikan joustavuus tule koulumaailman tai aikuiskoulutuksen tavoin mahdolliseksi. Kuitenkin nykyään jo lapsilla on hyvät taidot teknologian käytössä, ja oikein toteutetussa ja hyvin suunnitellussa verkko-opetuksessa on potentiaalia jo varhaiskasvatuksesta lähtien. 

Tilalla on vaikutusta ihmisen käyttäytymiseen. Tila voi rohkaista ihmisiä vuorovaikutukseen, mutta esimerkiksi metsä rauhoittaa ja saa ihmiset toimimaan yhdessä myös ilman sanoja. Virtuaalinen ympäristö voidaan nähdä myös eräänlaisena tilana, jossa on mahdollisuus monenlaiseen ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Vuorovaikutus on kuitenkin luonnollisesti erilaista kuin kasvokkaisessa kohtaamisessa. Virtuaalinen kommunikointi voi olla toisille ihmisille luonnollisempi tapa tuoda omia ajatuksiaan esiin, mutta toisia tällaiset “kasvottomat” keskustelualustat eivät innosta. 

Teknologian käyttö opetuksessa ja asenneilmasto 

Korhosen (2014) artikkelista selviää, että tietoteknologian pedagoginen ja perusteltu käyttäminen ja hyödyntäminen opetuksessa on uutta ja kokemusta on vähän. Osalle opettajista se on luonnollista ja arkipäiväistä. (Murto ym. 2007; Korhonen 2012). Opiskelijoiden perinteisen ohjauksen ja opetuksen rinnalla esimerkiksi materiaalia on saatavilla verkon välityksellä. Hyvä niin, asiassa mennään kuitenkin eteenpäin. Maailmalla tehdyt Survey- tutkimukset todistavat, että samanlaisessa tilanteessa ollaan muuallakin, ei vain Suomessa. (esim. Roberts 2003; Murto ym. 2007; Mahdizadeh ym. 2008; Keller ym. 2009). Tietysti voidaan ihmetellä ja keskustella perinteisen oppimisympäristömallin hallitsevuudesta opettajan roolissa ja toiminnassa verkko-oppimisympäristöissä. Voi ajatella, että opettajilla on suuret paineet verkko-opetuksen, uusien oppimisympäristöjen kehittämisessä ja kehittymisessä. Varmasti on niin, että löytyy opiskelijoita, jotka ovat tiedollisesti ja taidollisesti edellä opettajia tietotekniikassa. Haastetta onkin saada vuorovaikutus ja tiedon jakaminen toimimaan kaikkien osapuolien välillä. (Korhonen 2014.) 

Omat haasteensa kehitykselle tuovat kielteiset asenteet teknologian käyttöä kohtaan. Kielteisiä näkökantoja teknologian käyttöön ja virtuaaliympäristöihin löytyy niin opettajien kuin oppilaidenkin puolelta. Olisikin tärkeää yhteisesti keskustella teknologian uhkista ja mahdollisuuksista opetuksessa ja oppimisessa sekä luoda tätä kautta yhteinen “kultainen keskitie” teknologian ja virtuaalitilojen hyödyntämiseen opetuksessa. On tärkeää, että niin opettajien kuin oppilaidenkin mielipiteitä ja näkemyksiä kuunnellaan, jotta voidaan luoda sellaisia käytäntöjä, jotka palvelevat mahdollisimman monia ja mahdollisimman hyvin. Onko opettajien tehtävä vain sopeutua kehitykseen? Miten opettajat saataisiin osallistettua paremmin mukaan omaan kehittämistoimintaansa? 

Opettajien negatiiviset asenteet teknologiaa kohtaan voivat lähteä hyvin syvältä heidän ajatusmaailmastaan ja tottumuksistaan. Opettajankoulutuksessa opiskelijat rakentavat itselleen nykyisiä vaatimuksia vastaavat käsitykset opettajuudesta. Pidempään opettajana työskennelleet ovat saaneet aikanaan koulutuksen siitä näkökulmasta, että jokaisen oppilaan tulee oppia samat sisällöt ja opettaja johtaa tunnin kulkua. Mukautuminen uudenlaisiin oppimisympäristöihin ja pedagogisiin menetelmiin tarkoittaa monelle opettajalle uuden opettajaidentiteetin luomista, esimerkiksi verkko-opetuksen näkökulmasta. Joistakin muutokset opettajuudessa voivat tuntua jopa siltä, kuin opettajuutta ei tarvita enää vaan se katoaa, kun oppilaiden itsenäinen opiskelu ja heille asetettu vastuu oppimisen etenemisestä ovat vähentäneet opettajan näkyvää roolia (Korhonen 2014, 12). Muutoksen omaksuminen vaatii tietenkin opettajalta paljon aikaa ja vaivannäköä, sillä muutos ei tapahdu hetkessä eivätkä parhaat menetelmät teknologian hyödyntämiseen välttämättä löydy heti ensimmäisellä kerralla. 

Lähteet: 

Heikkinen, A. (toim.) 2014. Aikuisten kasvu ja aktivointi. Suomalaisen aikuiskasvatuksen kentät ja kerrostumat. Tampere: Tampere University Press, 215242 

Korhonen, V. 2019, luentomateriaalista; Korhonen, V. 2014. Verkko-oppimisympäristöt ja niihin liittyvät pedagogiset haasteet aikuis- ja korkeakoulutuksen kentillä. Teoksessa Kallio, E. & 

Kuuskorpi, M. 2012. Tulevaisuuden fyysinen oppimisympäristö: Käyttäjälähtöinen muunneltava ja joustava opetustila. Turun yliopisto.