Oppimisympäristöajattelu ja käsitykset oppimisympäristöjen muutoksesta

Ensimmäinen luento ja ensimmäinen blogiteksti blogissamme Oppimisympäristöistä oppimassa! Hyvin mielenkiintoinen teema luennolla oli yhteiskunnallinen muutos ja sen vaikutukset oppimisympäristöihin. Luento myös haastoi pohtimaan tarkemmin oppimisympäristön käsitettä - oppimisympäristö ei ole vain tila ja sen fyysiset puitteet, vaan sitä tarkastellaan paljon moniulotteisemmin. Pohdimme ensin yhteiskunnallisen muutoksen vaikutuksia oppimisympäristöön ja lopuksi oppimisympäristön käsitettä. 

Oppimisympäristön muutos

Muutos ja uudistuminen kuuluvat nyky-yhteiskuntamme arkeen. Tämän myötä myös työnkuvat eri ammateissa ovat muuttuneet (ja jatkavat muutostaan), ja todella selkeästi tämä muutos näkyy esimerkiksi opettajan työssä. Opetus ei ole enää lähellekään niin opettajalähtöistä kuin aikaisemmin, vaan tällä hetkellä painotetaan paljon yhteisöllistä oppimista ja erilaisten, uusien oppimisympäristöjen hyödyntämistä perinteisten luokkahuoneiden sijaan. Pedagogiset muutokset seuraavat yhteiskunnallisia muutoksia. (Piispanen 2008, 60). Myös oppimisympäristö muuttuu yhteiskunnan mukana ja voidaankin ajatella niin päin, että yhteiskunnalliset muutokset asettavat vaatimuksia opettajalle sekä oppimisympäristölle (Piispanen 2008, 80-83.) Luennolla esiin nostettiin teknologian nopea kehitys eli digitalisaatio, joka tuottaa omia vaatimuksiaan koulujen sekä päiväkotien oppimisympäristöille. 

Miten oppimisympäristö sitten määritellään?

Ihmiset oppivat jatkuvasti uusia asioita. Oppimista tapahtuu luonnollisesti koulussa ja päiväkodissa sekä arkielämässä. Näistä erilaisista oppimisympäristöistä käytetään termejä formaali ja informaali oppiminen, joista formaali siis tarkoittaa yleensä koulussa oppimista ja informaali taas arkielämässä tapahtuvaa oppimista.  

Tarkemmin oppimisympäristön käsitteen määrittelyssä meitä auttoi Jyri Manninen (2013) tovereineen. Oppimisympäristön käsite on tänä päivänä paljon laajempi kuin vielä omassa lapsuudessamme oli. Käsite itsessään on ollut käytössä jo lähes sata vuotta sitten (Goh & Fraser 1998), mutta sen merkitys on saanut uusia ulottuvuuksia laajentuen kapean luokkahuone -käsityksen ulkopuolelle. Maamme kirjallisuudessa yleisesti käytetty määritelmää oppimisympäristöstä paikkana, yhteisönä, tilana ja toimintakäytäntöinä, joiden “tarkoitus on edistää oppimista” (Manninen & Pesonen 1997). Englanninkielisessä kirjallisuudessa yleisin, Wilsonin (1996,3) määritelmä, näkee oppimisympäristön “paikkana tai yhteisönä, jossa ihmisillä on käytössään erilaisia resursseja, joiden avulla he voivat oppia ymmärtämään erilaisia asioita ja kehittämään mielekkäitä ratkaisuja erilaisiin ongelmiin”.  Oppimisympäristö on siis monimuotoinen käsite, joka ulottuu fyysisen tai virtuaalisen tilan lisäksi yhteisöön, jonka ihmiset ovat muodostaneet ja joka voi vuorostaan muodostaa vuorovaikutteisen, oppimista tukevan verkoston. (Manninen, Burman & Koivunen 2013, 15-16.) 

Yhteisymmärryksessä vaikutetaan olevan myös siitä, että oppimisympäristöillä on aina fyysinen, didaktinen, sosiaalinen ja tekninen ulottuvuus. Fyysinen ulottuvuus viittaa esimerkiksi huonekalujen fyysiseen asetteluun ja yleisesti fyysisen ympäristön merkitykseen. Sosiaaliseen ulottuvuuteen voidaan liittää esimerkiksi ryhmän vuorovaikutus, yhteistyö ja ilmapiiri. Teknistä ulottuvuutta ilmentävät opetussovellukset erilaisissa teknisissä ja telemaattisissa välineissä. (Manninen, Burman & Koivunen 2013, 16.) Toiset olisivat saattaneet jatkaa lukemista rauhassa, mutta me pysähdyimme. Mitä tämä telematiikka on? Ystävämme Wikipedia (2016) auttoi: “Telematiikka on langattoman viestinnän ja paikkatiedon yhdistämistä informaatioteknologian ja automatiikan avulla”. Näihin liittyvät ilmeisesti esimerkiksi erilaiset navigointijärjestelmät. Nytpä tiedämme senkin. Tämä voidaan nähdä yhtenä esimerkkinä siitä, kuinka meidän opettajina tulee olla valmiina kaikenlaiseen tiedonhakuun ja itsemme kehittämiseen. Jatkamme oppimisympäristön ulottuvuuksiin perehtymistä. Didaktiikka (eli oppi opetuksesta) on edellä mainituista ulottuvuuksista tärkein, sillä vasta didaktinen ulottuvuus tekee tavallisesti fyysisiä, sosiaalisia ja teknisiä ulottuvuuksia sisältävästä ympäristöstä oppimisympäristön. Didaktinen lähestymistapa luo pohjan opetukselle ja oppimiselle. Jos tämä ulottuvuus on mukana, puun latvakin voi toimia oppimisympäristönä. (Manninen, Burman & Koivunen 2013, 16.) 

Opetuksen eriyttämisen pohdintaa oppimisympäristön näkökulmasta 

Nykyisessä koulumaailmassa hyvin tutuksi opettajille tulee opetuksen eriyttäminen. Meistäkin osalla on jo jonkin verran kokemusta luokanopettajan tai esiopettajan työstä, ja tämän kautta on päässyt näkemään, kuinka suuria eroja saman luokan oppilaiden välisissä taidoissa voi olla. Nämä tasoerot laittavat opettajan pohtimaan ja suunnittelemaan sellaista opetusta, joka olisi kaikille mielekästä ja josta kaikki oppisivat jotakin. Jos asiat ovat liian vaikeita, oppimisesta ei tule mitään, mutta turhautuminen ja tylsistyminen ovat todennäköisiä myös siinä tilanteessa, että tehtävät ovat liian helppoja. Tämä teema tuli esiin myös Piispasen väitöskirjassa (2008, 174-175) jossa vanhemmat olivat huolissaan nimenomaan erilaisten oppijoiden huomioimisesta sekä suurista ryhmäkokoista ja antoivat painoarvoa vastauksissaan oppimisympäristön psyykkisille ja sosiaalisille painotusalueille. Opettajat korostivat vastauksissaan puolestaan oppimisympäristön pedagogisia mahdollisuuksia sekä resursseja erilaisten oppilaiden tukemiseen. Opettajan kannalta suuret tasoerot luokassa ovat haastavia, sillä suunnittelutyön määrä lisääntyy ja lisääntyy, kun opetusta ja tehtäviä pitäisi olla niin monen tasoisille. Opettajan työssäjaksamisen kannalta onkin tärkeää, ettei opettajaa jätetä yksin, vaan apuna olisivat koulukäynninohjaajat ja erityisopettaja, niin usein kuin on vain mahdollista. Myös fyysisen oppimisympäristön erilaiset tilan jakamismahdollisuudet edesauttavat eriyttämistä.  

Marika Piispasen (2008, 175) väistökirjan tutkimustuloksista nousee myös tähän asiaan liittyen käsite pedagoginen turvallisuus. Pedagoginen turvallisuus on mm. huolta opettajien jaksamisesta ja vaatimusten liiallisuudesta. Tämä liittyy yleisesti oppimisympäristöjen turvallisuuteen. Turvallisuus yhdisti vastauksissa kaikkia oppimisympäristön osa-alueita, kun selvitettiin käsityksiä hyvästä oppimisympäristöstä.  

Sosiaaliseen ja psykologiseen turvallisuuteen oppimisympäristössä voidaan ajatella liittyvät mm. oppilaan hyvä olo, kiusaamattomuus ja kiireettömyys (Piispanen 2008, 176).  Sosiaalinen ja psykologinen turvallisuus ovat mielestämme korvaamattomia asioita oppimisympäristössä. Jos lapsella tai oppilaalla on hyvä ja turvallinen olo oppia, on mielestämme oppimisympäristössä onnistuttu jo monessa asiassa.  

Lähteet:  

Manninen, J., Burman, A. & Koivunen, A. 2013. Oppimista tukevat ympäristöt. Johdatus oppimisympäristöajatteluun. Opetushallitus.   

Piispanen, M. 2008. Hyvä oppimisympäristö. Jyväskylän yliopisto. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/39883/978-951-39-4871-9.pdf?sequence=1. Luettu 20.1.19.  

Wikipedia 2016. Telematiikka. https://fi.wikipedia.org/wiki/Telematiikka. Luettu 23.1.19.