Ensimmäinen
luento ja ensimmäinen blogiteksti blogissamme Oppimisympäristöistä
oppimassa! Hyvin mielenkiintoinen teema luennolla oli yhteiskunnallinen
muutos ja sen vaikutukset oppimisympäristöihin. Luento myös haastoi
pohtimaan tarkemmin oppimisympäristön käsitettä - oppimisympäristö ei
ole vain tila ja sen fyysiset puitteet,
vaan sitä tarkastellaan paljon moniulotteisemmin. Pohdimme ensin
yhteiskunnallisen muutoksen vaikutuksia oppimisympäristöön ja lopuksi
oppimisympäristön käsitettä.
Oppimisympäristön muutos
Muutos ja uudistuminen kuuluvat nyky-yhteiskuntamme arkeen. Tämän myötä myös työnkuvat eri ammateissa ovat muuttuneet (ja jatkavat muutostaan), ja todella selkeästi tämä muutos näkyy esimerkiksi opettajan työssä. Opetus ei ole enää lähellekään niin opettajalähtöistä kuin aikaisemmin, vaan tällä hetkellä painotetaan paljon yhteisöllistä oppimista ja erilaisten, uusien oppimisympäristöjen hyödyntämistä perinteisten luokkahuoneiden sijaan. Pedagogiset muutokset seuraavat yhteiskunnallisia muutoksia. (Piispanen 2008, 60). Myös oppimisympäristö muuttuu yhteiskunnan mukana ja voidaankin ajatella niin päin, että yhteiskunnalliset muutokset asettavat vaatimuksia opettajalle sekä oppimisympäristölle (Piispanen 2008, 80-83.) Luennolla esiin nostettiin teknologian nopea kehitys eli digitalisaatio, joka tuottaa omia vaatimuksiaan koulujen sekä päiväkotien oppimisympäristöille.
Miten oppimisympäristö sitten määritellään?
Ihmiset oppivat jatkuvasti uusia asioita. Oppimista tapahtuu luonnollisesti koulussa ja päiväkodissa sekä arkielämässä. Näistä erilaisista oppimisympäristöistä käytetään termejä formaali ja informaali oppiminen, joista formaali siis tarkoittaa yleensä koulussa oppimista ja informaali taas arkielämässä tapahtuvaa oppimista.
Tarkemmin
oppimisympäristön käsitteen määrittelyssä meitä auttoi Jyri Manninen
(2013) tovereineen. Oppimisympäristön käsite on tänä päivänä paljon
laajempi kuin vielä omassa lapsuudessamme oli. Käsite itsessään on ollut
käytössä jo lähes sata vuotta sitten (Goh
& Fraser 1998), mutta sen merkitys on saanut uusia ulottuvuuksia
laajentuen kapean luokkahuone -käsityksen ulkopuolelle. Maamme
kirjallisuudessa yleisesti käytetty määritelmää oppimisympäristöstä
paikkana, yhteisönä, tilana ja toimintakäytäntöinä, joiden “tarkoitus on
edistää oppimista” (Manninen & Pesonen 1997). Englanninkielisessä
kirjallisuudessa yleisin, Wilsonin (1996,3) määritelmä,
näkee oppimisympäristön “paikkana tai yhteisönä, jossa ihmisillä on
käytössään erilaisia resursseja, joiden avulla he voivat oppia
ymmärtämään erilaisia asioita ja kehittämään mielekkäitä ratkaisuja
erilaisiin ongelmiin”. Oppimisympäristö on siis monimuotoinen käsite,
joka ulottuu fyysisen tai virtuaalisen tilan lisäksi yhteisöön, jonka
ihmiset ovat muodostaneet ja joka voi vuorostaan muodostaa
vuorovaikutteisen, oppimista tukevan verkoston. (Manninen, Burman & Koivunen 2013, 15-16.)
Yhteisymmärryksessä
vaikutetaan olevan myös siitä, että oppimisympäristöillä on aina
fyysinen, didaktinen, sosiaalinen ja tekninen ulottuvuus. Fyysinen
ulottuvuus viittaa esimerkiksi huonekalujen fyysiseen asetteluun ja
yleisesti fyysisen ympäristön merkitykseen. Sosiaaliseen ulottuvuuteen
voidaan liittää esimerkiksi ryhmän vuorovaikutus, yhteistyö ja
ilmapiiri. Teknistä ulottuvuutta ilmentävät opetussovellukset
erilaisissa teknisissä ja telemaattisissa välineissä. (Manninen, Burman & Koivunen 2013, 16.) Toiset olisivat saattaneet jatkaa lukemista rauhassa, mutta me pysähdyimme. Mitä tämä telematiikka on? Ystävämme Wikipedia (2016) auttoi: “Telematiikka
on langattoman viestinnän ja paikkatiedon yhdistämistä
informaatioteknologian ja automatiikan avulla”. Näihin liittyvät
ilmeisesti esimerkiksi erilaiset navigointijärjestelmät. Nytpä tiedämme
senkin. Tämä voidaan nähdä yhtenä esimerkkinä siitä, kuinka meidän
opettajina tulee olla valmiina kaikenlaiseen tiedonhakuun ja itsemme
kehittämiseen. Jatkamme oppimisympäristön ulottuvuuksiin perehtymistä.
Didaktiikka (eli oppi opetuksesta) on
edellä mainituista ulottuvuuksista tärkein, sillä vasta didaktinen
ulottuvuus tekee tavallisesti fyysisiä, sosiaalisia ja teknisiä
ulottuvuuksia sisältävästä ympäristöstä oppimisympäristön. Didaktinen
lähestymistapa luo pohjan opetukselle ja oppimiselle. Jos tämä
ulottuvuus on mukana, puun latvakin voi toimia oppimisympäristönä.
(Manninen, Burman & Koivunen 2013, 16.)
Opetuksen eriyttämisen pohdintaa oppimisympäristön näkökulmasta
Nykyisessä koulumaailmassa hyvin tutuksi opettajille tulee opetuksen eriyttäminen. Meistäkin osalla on jo jonkin verran kokemusta luokanopettajan tai esiopettajan työstä, ja tämän kautta on päässyt näkemään, kuinka suuria eroja saman luokan oppilaiden välisissä taidoissa voi olla. Nämä tasoerot laittavat opettajan pohtimaan ja suunnittelemaan sellaista opetusta, joka olisi kaikille mielekästä ja josta kaikki oppisivat jotakin. Jos asiat ovat liian vaikeita, oppimisesta ei tule mitään, mutta turhautuminen ja tylsistyminen ovat todennäköisiä myös siinä tilanteessa, että tehtävät ovat liian helppoja. Tämä teema tuli esiin myös Piispasen väitöskirjassa (2008, 174-175) jossa vanhemmat olivat huolissaan nimenomaan erilaisten oppijoiden huomioimisesta sekä suurista ryhmäkokoista ja antoivat painoarvoa vastauksissaan oppimisympäristön psyykkisille ja sosiaalisille painotusalueille. Opettajat korostivat vastauksissaan puolestaan oppimisympäristön pedagogisia mahdollisuuksia sekä resursseja erilaisten oppilaiden tukemiseen. Opettajan kannalta suuret tasoerot luokassa ovat haastavia, sillä suunnittelutyön määrä lisääntyy ja lisääntyy, kun opetusta ja tehtäviä pitäisi olla niin monen tasoisille. Opettajan työssäjaksamisen kannalta onkin tärkeää, ettei opettajaa jätetä yksin, vaan apuna olisivat koulukäynninohjaajat ja erityisopettaja, niin usein kuin on vain mahdollista. Myös fyysisen oppimisympäristön erilaiset tilan jakamismahdollisuudet edesauttavat eriyttämistä.
Marika
Piispasen (2008, 175) väistökirjan tutkimustuloksista nousee myös tähän
asiaan liittyen käsite pedagoginen turvallisuus. Pedagoginen
turvallisuus on mm. huolta opettajien jaksamisesta ja vaatimusten
liiallisuudesta. Tämä liittyy yleisesti oppimisympäristöjen
turvallisuuteen. Turvallisuus yhdisti vastauksissa kaikkia
oppimisympäristön osa-alueita, kun selvitettiin käsityksiä hyvästä
oppimisympäristöstä.
Sosiaaliseen
ja psykologiseen turvallisuuteen oppimisympäristössä voidaan ajatella
liittyvät mm. oppilaan hyvä olo, kiusaamattomuus ja kiireettömyys (Piispanen 2008,
176). Sosiaalinen ja psykologinen turvallisuus ovat mielestämme
korvaamattomia asioita oppimisympäristössä. Jos lapsella tai oppilaalla
on hyvä ja turvallinen olo oppia, on mielestämme oppimisympäristössä
onnistuttu jo monessa asiassa.
Lähteet:
Manninen, J., Burman, A. & Koivunen, A. 2013. Oppimista tukevat ympäristöt. Johdatus oppimisympäristöajatteluun. Opetushallitus.
Piispanen, M. 2008.
Hyvä oppimisympäristö. Jyväskylän yliopisto.
https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/39883/978-951-39-4871-9.pdf?sequence=1. Luettu 20.1.19.
Wikipedia 2016. Telematiikka. https://fi.wikipedia.org/wiki/Telematiikka. Luettu 23.1.19.
Ryhmä 15 akateemisetvakalaiset: Nostatte esiin tekstissä muutoksen. On jopa sanottu, että mikään muu ei ole varmaa kuin muutos. Tämä tarkoittaa, että tarvitaan muutosjohtamista. Varhaiskasvatussuunitelman perusteiden mukaan oppimisympäristöjä pitää kehittää. Se, mitä tämä tarkoittaa voi olla hyvin hataralla pohjalla. Jos ajatus yksiköissä esimerkiksi on, että oppimisympäristöjen kehittäminen on vain tilojen sisustamista annetuilla varoilla, huomataan, että käsitettä oppimisympäristö ei ole avattu. Muutosjohtamisessa tarvitaan täten myös käsitteiden avaamista ja toiminnan perusteluja, jotta asiat voivat alkaa muuttua, joten on tärkeää pysähtyä käsitteisiin, kuten teitte tekstissänne. Olennaista on myös jatkuva oppiminen ja itsereflektio, jotta asiat voivat oikeasti muuttua. Hienoa, että nostitte opettajan reflektoinnin tärkeyttä myös esiin.
VastaaPoista