Neljännellä luentokerralla käsiteltiin oppimisympäristöjä verkossa. Aihe on kiinnostava, erittäin ajankohtainen ja meitä kaikkia läheisesti koskettava. Tavoitteenamme on hieman pohtia verkossa olevien oppimisympäristöjen ja verkko-opiskelun merkityksiä sekä myös sitä, miten niitä hyödynnetään eri konteksteissa. Avaamme tekstissämme jonkin verran myös verkko-opiskelua ja verkko-oppimisympäristöjä koskevaa asenneilmastoa.
Oppimisympäristöistä verkossa
Oppimisympäristöistä on käyty 90-luvun loppupuolelta asti vilkasta keskustelua ja kirjoittelua. Oppimisympäristöt ovat laajentuneet internettiin ja verkko-opinnot eli opiskelu esimerkiksi Moodle-alustalla ovat tätä päivää. Verkko-oppimisympäristöihin liittyvä tutkimus on vilkasta aikuis- ja korkeakoulutuksiin liittyvistä pedagogisista aiheista. Suomessa on tehty runsaasti väitöskirjatutkimuksia verkko-oppimisympäristöistä. Uusia käsitteitä ja termejä syntyy ja otetaan käyttöön jatkuvalla syötöllä, joten ammattilaisten ja lasten ja nuorten huoltajien pitää olla aktiivisia ja aikaansa seuraavia.
Ensimmäisessä blogipostauksessamme käsittelimme formaalin ja informaalin oppimisen käsitteitä. Kertauksena: formaali oppiminen tarkoittaa tiiviisti ilmaistuna koulussa, luokkahuoneessa tapahtuvaa “virallista”, opettajajohtoista ja opetussuunnitelmaan pohjautuvaa oppimista. Informaali oppiminen on puolestaan kaikkea sitä oppimista, mikä tapahtuu koulun ulkopuolella, arjessa ja esimerkiksi harrastuksissa. Avoimen oppimisympäristön idea, yhteiskunnan entistä vahvempi läsnäolo ja virtuaalisten ympäristöjen nopeatahtinen kehittyminen tuo formaalin ja informaalin oppimisen käsitteitä lähemmäs toisiaan ja hämärtää niiden välistä rajaa (Kuuskorpi 2012, 63).
Tiedämme kaikki, että perinteisenä oppimistilana käytetään luokkahuonetta tai luentosalia, kun taas joustava ja avoin oppimistila löytyy läheltä ihmisen arkipäivää. Esimerkiksi varhaiskasvatuksessa, koulumaailmassa ja ehkäpä aikuiskoulutuksessakin oppimisympäristö voidaan löytää luonnosta, lähipuistosta hyödyntäen opetusteknologiaa. Verkko-opetuksessa on mahdollista toteuttaa yhteisöllistä oppimista, jossa oppijat rakentavat tietoa yhdessä eikä opettajan rooli ole yksinomaan tiedonjakaja ja tieto ei ole oppijoille sellaisenaan annettua (Korhonen 2014, 9). Verkko-oppimisen ja teknologian mahdollistama yhdessä tekeminen ja sen kautta uuden oppiminen voisi mahdollistaa varhaiskasvatuksessa päiväkodin ryhmien väliset oppimisprosessit. Mitä nuoremmista lapsista on kyse, sitä suuremmaksi nousee toki aikuisen antaman ohjauksen asema eikä virtuaalisen tilan ajan ja paikan joustavuus tule koulumaailman tai aikuiskoulutuksen tavoin mahdolliseksi. Kuitenkin nykyään jo lapsilla on hyvät taidot teknologian käytössä, ja oikein toteutetussa ja hyvin suunnitellussa verkko-opetuksessa on potentiaalia jo varhaiskasvatuksesta lähtien.
Tilalla on vaikutusta ihmisen käyttäytymiseen. Tila voi rohkaista ihmisiä vuorovaikutukseen, mutta esimerkiksi metsä rauhoittaa ja saa ihmiset toimimaan yhdessä myös ilman sanoja. Virtuaalinen ympäristö voidaan nähdä myös eräänlaisena tilana, jossa on mahdollisuus monenlaiseen ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Vuorovaikutus on kuitenkin luonnollisesti erilaista kuin kasvokkaisessa kohtaamisessa. Virtuaalinen kommunikointi voi olla toisille ihmisille luonnollisempi tapa tuoda omia ajatuksiaan esiin, mutta toisia tällaiset “kasvottomat” keskustelualustat eivät innosta.
Teknologian käyttö opetuksessa ja asenneilmasto
Korhosen (2014) artikkelista selviää, että tietoteknologian pedagoginen ja perusteltu käyttäminen ja hyödyntäminen opetuksessa on uutta ja kokemusta on vähän. Osalle opettajista se on luonnollista ja arkipäiväistä. (Murto ym. 2007; Korhonen 2012). Opiskelijoiden perinteisen ohjauksen ja opetuksen rinnalla esimerkiksi materiaalia on saatavilla verkon välityksellä. Hyvä niin, asiassa mennään kuitenkin eteenpäin. Maailmalla tehdyt Survey- tutkimukset todistavat, että samanlaisessa tilanteessa ollaan muuallakin, ei vain Suomessa. (esim. Roberts 2003; Murto ym. 2007; Mahdizadeh ym. 2008; Keller ym. 2009). Tietysti voidaan ihmetellä ja keskustella perinteisen oppimisympäristömallin hallitsevuudesta opettajan roolissa ja toiminnassa verkko-oppimisympäristöissä. Voi ajatella, että opettajilla on suuret paineet verkko-opetuksen, uusien oppimisympäristöjen kehittämisessä ja kehittymisessä. Varmasti on niin, että löytyy opiskelijoita, jotka ovat tiedollisesti ja taidollisesti edellä opettajia tietotekniikassa. Haastetta onkin saada vuorovaikutus ja tiedon jakaminen toimimaan kaikkien osapuolien välillä. (Korhonen 2014.)
Omat haasteensa kehitykselle tuovat kielteiset asenteet teknologian käyttöä kohtaan. Kielteisiä näkökantoja teknologian käyttöön ja virtuaaliympäristöihin löytyy niin opettajien kuin oppilaidenkin puolelta. Olisikin tärkeää yhteisesti keskustella teknologian uhkista ja mahdollisuuksista opetuksessa ja oppimisessa sekä luoda tätä kautta yhteinen “kultainen keskitie” teknologian ja virtuaalitilojen hyödyntämiseen opetuksessa. On tärkeää, että niin opettajien kuin oppilaidenkin mielipiteitä ja näkemyksiä kuunnellaan, jotta voidaan luoda sellaisia käytäntöjä, jotka palvelevat mahdollisimman monia ja mahdollisimman hyvin. Onko opettajien tehtävä vain sopeutua kehitykseen? Miten opettajat saataisiin osallistettua paremmin mukaan omaan kehittämistoimintaansa?
Opettajien negatiiviset asenteet teknologiaa kohtaan voivat lähteä hyvin syvältä heidän ajatusmaailmastaan ja tottumuksistaan. Opettajankoulutuksessa opiskelijat rakentavat itselleen nykyisiä vaatimuksia vastaavat käsitykset opettajuudesta. Pidempään opettajana työskennelleet ovat saaneet aikanaan koulutuksen siitä näkökulmasta, että jokaisen oppilaan tulee oppia samat sisällöt ja opettaja johtaa tunnin kulkua. Mukautuminen uudenlaisiin oppimisympäristöihin ja pedagogisiin menetelmiin tarkoittaa monelle opettajalle uuden opettajaidentiteetin luomista, esimerkiksi verkko-opetuksen näkökulmasta. Joistakin muutokset opettajuudessa voivat tuntua jopa siltä, kuin opettajuutta ei tarvita enää vaan se katoaa, kun oppilaiden itsenäinen opiskelu ja heille asetettu vastuu oppimisen etenemisestä ovat vähentäneet opettajan näkyvää roolia (Korhonen 2014, 12). Muutoksen omaksuminen vaatii tietenkin opettajalta paljon aikaa ja vaivannäköä, sillä muutos ei tapahdu hetkessä eivätkä parhaat menetelmät teknologian hyödyntämiseen välttämättä löydy heti ensimmäisellä kerralla.
Lähteet:
Heikkinen, A. (toim.) 2014. Aikuisten kasvu ja aktivointi. Suomalaisen aikuiskasvatuksen kentät ja kerrostumat. Tampere: Tampere University Press, 215242
Korhonen, V. 2019, luentomateriaalista; Korhonen, V. 2014. Verkko-oppimisympäristöt ja niihin liittyvät pedagogiset haasteet aikuis- ja korkeakoulutuksen kentillä. Teoksessa Kallio, E. &
Kuuskorpi, M. 2012. Tulevaisuuden fyysinen oppimisympäristö: Käyttäjälähtöinen muunneltava ja joustava opetustila. Turun yliopisto.
